Skip to content

Raino on Lead Developer, joka on nähnyt IT-alan ylä- ja alamäet

Raino Pikkarainen toimii meillä Lead Developerina ja johtaa ketteriä oikeus- ja turvallisuussektorin projekteja. Kysymme Rainolta, miten hän on pitänyt mielenkiinnon omaa alaa kohtaan elossa jo vuosikymmeniä.
Jun 10, 2024 10:05:46 AM Saara Bergman

Rainon kiinnostus IT-alaa kohtaan heräsi jo 1990-luvulla, kun CD-romit ja uusmedia, eli digitaaliset palvelut, olivat tulossa markkinoille ja web-teknologiat alkoivat yleistyä. Hän koki uuden median eläväiseksi ja monipuoliseksi, mikä vahvisti hänen kiinnostustaan alaa kohtaan. Uutuuden viehätyksen ja teknologian kehittymisen myötä Raino hakeutui ensin opiskelemaan ja myöhemmin työskentelemään IT-alalle.

Teknologian kehittyminen ja sen mukanaan tuoma jatkuva uutuuden viehätys ovatkin saaneet Rainon pysymään alalla melkein kolme vuosikymmentä.

Pitkä ura on opettanut löytämään itselleen sopivat työmallit ja projektit

Raino on työskennellyt monenlaisissa yrityksissä IT-konsulttina ja oppinut tuntemaan liiketoimintamallien hyvät ja huonot puolet. Pääasiassa Raino on tehnyt kehitystyötä, mutta uransa alkuvaiheessa hän toimi myös opettajana eri kouluissa, vetäen kursseja uusista koodauskielistä ja tekniikoista. Hänen urapolkunsa on omien sanojensa mukaan ollut varsin suoraviivainen:  "Alusta asti olen työskennellyt IT-yrityksissä ja koodannut projekteja, toimien räätälöidyn tekemisen konsulttirooleissa," hän kertoo.

Raino tietää, että itselleen sopivan konsultointimallin voi löytää kokeilemalla.

 "Olin pitkään yrityksessä, jossa työntekijän ja yrittäjän hybridimallilla työntekijä joutui vahvasti myymään itseään ja palkkamalli kannusti tähän. Varsinkin myyntihenkisille tämä malli sopi paremmin, mutta toimeksiannot olivat usein lyhyitä ja luonteeltaan korjaavia, joissa ratkaisua toivottiin johonkin akuuttiin ongelmaan," Raino kertoo.

Niinpä Raino päätyi etsimään projekteja, joissa hän voisi olla mukana pitkäjänteisesti suunnittelemassa, kehittämässä ja tekemässä yhteistyötä asiakkaan kanssa.

Nykyisessä projektissaan twodaylla Raino on viihtynyt jo kolme vuotta. Projekti on laaja, mutta samalla ketterä ja pitkäaikainen. Teknologian suhteen se hyödyntää alan uusimpia ratkaisuja, mikä mahdollistaa vapaan suunnittelun ja uusien teknologioiden käytön ilman vanhojen järjestelmien rajoituksia.

Raino arvostaa erityisesti sitä, että asiakkaan edustaja on mukana projektissa, tuntee ongelma-alueen ja seuraa aktiivisesti projektin etenemistä. Tämä asiakaslähtöisyys parantaa lopputulosta merkittävästi, koska projekti vastaa paremmin asiakkaan tarpeita ja toiveita.

“Projekti on laaja, mutta samalla ketterä ja pitkäaikainen. Teknologian suhteen se hyödyntää alan uusimpia ratkaisuja, mikä mahdollistaa vapaan suunnittelun ja uusien teknologioiden käytön ilman vanhojen järjestelmien rajoituksia.”

Raino Pikkarainen, Lead Developer

Vesiputouksista iterointiin ja asiakaslähtöisyyteen

Rainon uran aikana juuri työtavat ovat kehittyneet huimasti. “Suurin ero on siinä, että nykyään osataan vetää projekteja järkevästi sekä sisäisesti että asiakkaan suuntaan,” Raino kertoo.

Suurimmat muutokset tapahtuivat Rainon mukaan, kun projekteja alettiin toteuttaa ketterästi. Siirtymä vesiputousmallista iterointimalliin oli merkittävä käännekohta Rainon uralla.

“Vesiputousmallin suunnitteluvaihe saattoi kestää jopa puoli vuotta, kun taas iterointimallin avulla saadaan nopeammin aikaan parempia tuotteita, jotka vastaavat paremmin asiakkaan tarpeita,” Raino kertoo.

Tämä lähestymistapa sopii myös tiimin sisäiseen toimintaan paremmin, sillä se on kehittäjille helpompaa.

“Nyt voimme iteratiivisesti rakentaa vanhan päälle, seurata edistymistä ja tarvittaessa muuttaa suuntaa. Tiimillä on vastuu valmistumisesta mutta myös valtaa järjestää tekeminen sille sopivalla tavalla."

"Pidä monipuolisuus mukana uran alussa”

Rainolla on arvokkaita vinkkejä nuorille kehittäjille. Hän vertaa IT-uraa nuoren urheilijan polkuun: kannattaa pitää monipuolisuus mukana uran alussa. Raino korostaa, että tietokantojen ja teknologioiden hallitseminen on tärkeää, ja oma-aloitteisuus on avainasemassa.

“Uran kehittymisen kannalta on hyödyllistä, ettei keskity liian kapeaan osa-alueeseen, sillä laajempi osaaminen sopii paremmin konsulttityyppiseen työhön. Esimerkiksi, jos keskittyisi vain SAP-asiantuntijaksi uransa alussa, osaamisalue jäisi kapeaksi ja mielenkiinto saattaisi hiipua”, Raino kertoo.

“Erilaiset osaamiset ja projektit kantavat pitkälle, eivätkä tuo jumittumisen tunnetta. Tämä pitää uramahdollisuudet ja -polut avoimina joka suuntaan, eikä tarvitse olla kiinni yhdessä toimialassa tai yhdessä tuotteessa,” sanoo Raino.

“Näin saatat jonain päivänä huomata, että 30 vuotta on vierähtänyt ohi.”

twoday_blog-Raino-Pikkarainen-2024_4x3_2

Rainon parhaat vinkit työstä palautumiseen

Pitkän työpäivän päätteeksi Raino rentoutuu parhaiten liikunnan avulla. Viimeiset kymmenen vuotta hän on pelannut lentopalloa monta kertaa viikossa. Vaikka jokin työasia olisikin pyörinyt mielessä, lentopallo vie ajatukset pois töistä ja keskittyminen siirtyy nykyhetkeen, ystäviin ja liikuntaan.

Toinen Rainon tärkeä rentoutumiskeino on kirjallisuuspiiri ystävien kanssa. Vaikka Raino kertoo lukevansa paljon myös yksin, ystävien kanssa lukeminen on erityisen hauskaa ja antoisaa. Lukukokemus syvenee, kun tietää pääsevänsä jakamaan ajatuksia kirjoista. “Piirin vuorotellen valitsemat kirjat tuovat vaihtelua, sillä näin tulee luettua teoksia, joita ei itse ehkä valitsisi – elämänkertoja, runoja ja muita mielenkiintoisia teoksia, jotka avartavat maailmankuvaa ja tuovat uusia näkökulmia elämään,” Raino sanoo.



Kiinnostaako sinuakin laajat IT-projektit, joissa pääset vaikuttamaan pitkäkestoisesti alusta alkaen?

Katso avoimet työpaikkamme >

twoday_front_hero2-1

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit