Matti ja Teppo julkaisivat 35 vuotta sitten nykyisin kaikkien tunteman iskelmäklassikon “Vauhti kiihtyy”. Aloin huomaamattani hyräillä tuota hittibiisiä, kun kuuntelin hetki sitten työpäivän päätteeksi Marc Benioffin esitystä Agentforce 2.0:sta ja digitaalisesta työvoimasta.
Otetaanpa pari askelta taaksepäin. Tai lähdetään oikeastaan liikkeelle tämän vuoden syyskuusta, jolloin matkustin muutaman kollegan kanssa San Franciscoon Salesforcen vuoden päätapahtumaan, eli Dreamforceen.
Kovin paljon en etukäteen tapahtuman sisällöstä tiennyt, mutta halusin ottaa juurta jaksain selvää, miksi juuri ennen tapahtumaa Salesforce-skenessä kaikki sisäpiiriläiset olivat yhtäkkiä alkaneet puhua Agentforcesta, joka oli myös nostettu Dreamforcen ykkösteemaksi.
Yritän nyt tiivistää kaiken oppimani mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon sekä miettiä hieman, kenelle Agentforce soveltuu ja miten sen kanssa kannattaa lähteä liikkeelle.
Salesforcen oma (tekoäly)agenttitehdas
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Agentforce on Salesforcen alustalla toimiva agenttitehdas. Eli siis mikä?
Agentforcella voidaan melko vaivattomasti rakentaa tekoälygentteja eli ikään kuin itsenäisiä tekoälytyöntekijöitä, jotka kykenevät kysymyksiin vastaamisen lisäksi myös suoriutumaan erilaisista niille määritellyistä tehtävistä.
Eli käytännössä siis agentille rajataan aihepiiri, jonka puitteissa se saa toimia ja määritellään tehtävät (Actions), joita se saa suorittaa. Pari mutkaa suoristamalla voisi ajatella, että tekoälyagentti on kuin suoraan koulun penkiltä revitty uusi työntekijä, joka on syytä perehdyttää hyvin työhönsä ennen kuin hänet päästetään asiakkaiden pariin. Toki sillä erotuksella, että tekoälyagentin perehdyttäminen on kuitenkin melko tekninen harjoitus ja edellyttää ymmärrystä tekoälymallien kouluttamisesta.
Suosittelen aloittamaan tekoälyagenttien hyödyntämisen sisäisesti. Miettisin siis aivan ensimmäiseksi, miten yrityksemme myyjät voisivat hyödyntää tekoälyagentteja jokapäiväisessä työssään? Tai miten asiakaspalvelijat voisivat agentteja hyödyntää?
Myös meidän asiakkaidemme kanssa ensimmäinen askel on yleensä juuri sisäinen käyttöönotto, jonka tavoitteena on vapauttaa työntekijöiden aikaa monilta arkisilta ja aikaa vieviltä rutiineilta vaativampiin tehtäviin. Kun agentit alkavat tuottaa lisäarvoa työntekijöille, niitä voidaan julkaista luottavaisemmin mielin myös loppuasiakkaille.
Suurin osa on jo varmasti ehtinyt jossain vaiheessa kokeilla ChatGPT:n tyyppisiä generatiivisen tekoälyn sovelluksia, joiden kanssa voi keskustella ja joita voi pyytää esimerkiksi tuottamaan erilaisia tekstejä. Tekoälyagentit vievät siis tuon ajatuksen vielä pidemmälle. Tekoälyagentin voi esimerkiksi kouluttaa hoitamaan asiakaspalveluun tulevia yhteydenottoja tai luomaan myyjille soittolistoja.
Mikäli yritys niin haluaa, tekoälyagenteille voi antaa vieläkin enemmän toimintavaltaa. Kuvitellaanpa vaikka, että tilaat verkkokaupasta kalliin dronen. Huomaat kuitenkin harmiksesi pakettia avatessa, että sieltä puuttuu akku. Saatat ensitöiksesi pyöritellä päätäsi, sillä todennäköisesti edessäsi on melkoinen työmaa, jotta saat puuttuvan akun tai kaupat peruttua.
Mitä jos voisit palata verkkokauppaan, kertoa ilman minkäänlaista jonottamista tekoälyagentille ongelmastasi ja minimaalisella vaivalla tekoälyagentti olisi tilannut sinulle puuttuvan osan tai halutessasi varannut osan lähimmästä kivijalkaliikkeestä, josta pääsisit sen vaikka heti noutamaan?
Kaikki tämä on mahdollista Agentforcella, joka siis käytännössä toimii parhaimmillaan täysin skaalautuvana työvoimana. Mistä päästäänkin tuoreeseen Agentforce 2.0 -julkistukseen ja syyhyn, miksi päässäni alkoi soida juuri Matin ja Tepon biisi vauhdin kiihtymisestä.
Agentforcella pääsy rajattomiin työvoimaresursseihin
Varoitus: nyt maalataan valtavalla pensselillä.
Tuoreessa julkistustilaisuudessa Marc Benioff puhui “Digital Labor Platformista”, eli alustasta, jonka avulla yrityksillä on periaatteessa käytössään rajattomat työvoimaresurssit.
Alleviivaan sanaa periaatteessa, koska kaikkeen tekoälyagentit eivät tietenkään kykene. Ainakaan vielä. Tekoälyagentit työskentelevät digitaalisesti, mikä luonnollisesti rajoittaa niiden kyvykkyyksiä.
Terveyspalveluita tuottavat yritykset eivät voi korvata lääkäreitä tekoälyllä, eivätkä tekoälyagentit kykene pyörittämään autonomisesti tehtaita.
Mutta monissa työtehtävissä ja työrooleissa tekoälyagentit ovat erinomaisia! Mikä parasta, Salesforcella on valtava määrä valmiita toiminnallisuuksia tekoälyagenttien eri käyttötarkoituksiin. Eli kaikkea ei todellakaan tarvitse lähteä rakentamaan tyhjästä.
Tämä on erinomainen asia yrityksille, jotka pähkäilevät tekoälyn hyödyntämistä. Liikkeelle pääsee äärimmäisen nopeasti ja äärimmäisen yksinkertaisesti.
Muutamien viime kuukausien aikana kehitysaskeleet ovat olleet niin valtavia, että nyt voidaan jo alkaa puhua digitaalisesta työvoimasta. Benioff kertoi esityksessään, että parin kuukauden aikana on otettu valtavia askeleita eteenpäin. Nyt voidaan jo puhua siitä, kuinka saadaan ihmiset ja tekoälyagentit työskentelemään saumattomasti yhdessä.
Rima nousee korkeammalle - pystytkö ylittämään sen?
Mitä tästä kaikesta seuraa? Miten tekoälyn kehittymiseen pitäisi suhtautua? Minusta on selvää, että rima nousee entistä korkeammalle. Ja se tarkoittaa meitä kaikkia.
Ajatellaanpa vaikka asiakaspalvelua. Kun tekoälyagentit mahdollistavat välittömän henkilökohtaisen palvelun 24/7 millä tahansa kielellä, niin miten veikkaatte asiakkaiden reagoivan, mikäli he joutuvat ongelmatilanteissa soittamaan johonkin palvelunumeroon ja jonottamaan kymmeniä minuutteja päästäkseen kertomaan ongelmastaan?
Miten mahtaa käydä myyjälle, joka käyttää leijonanosan työajastaan manuaaliseen tietojen kaivamiseen, kirjaamiseen ja raportointiin?
Minkälainen kohtalo ylipäätään odottaa organisaatioita, joissa tekoälyn mahdollisuuksiin ei tartuta ja toimintaa yritetään jatkaa aivan kuten tähänkin asti?
Itse uskon, että tekoäly on digitaalisen transformaation seuraava vaihe. Agentforce on yksi sen seuraavan vaiheen ilmentymistä.
Jos haluat kuulla aiheesta lisää tai lähteä jo käytännön tasolla miettimään, mitä mahdollisuuksia Agentforce voisi teidän organisaatiolle tarjota, niin otahan yhteyttä. Ihmetellään yhdessä!
Kiinnostaako tekoälyn hyödyntäminen liiketoiminnassa?
Ota yhteyttä ja räätälöidään juuri teille sopiva ratkaisu!
Pekka Sipola
Lead Consultant, Marketing development and utilization of AI