Skip to content

Nordic Graduate Gathering kokosi devaajat yhteisten haasteiden ääreen

Apr 4, 2023 12:00:00 AM Amira Chokairy

Nordic Graduate Gathering -tapahtumamme keräsi osallistujia kaikista Pohjoismaista Osloon maaliskuun loppupuolella. Nimensä mukaisesti graduate-ohjelmaamme osallistuva jengi kokoontui tapahtumassa yhteen parin päivän ajaksi. Suomen yhtiöstämme vastavalmistuneille tarkoitetussa twodayn graduate-ohjelmassa on mukana kuusi junioridevaajaa, joista kaksi osallistui tapahtumaan tällä kertaa.

Tapahtuma oli erittäin odotettu, ja kaikki osallistujat olivat innoissaan siitä, että he pääsivät tapaamaan jälleen muita pohjoismaisia työkavereitaan ja vaihtamaan ajatuksia. Edellinen tapahtuma järjestettiin marraskuussa Kööpenhaminassa.

Tapahtuma alkoi perjantaina, ja ensimmäisinä puheenvuoron pitivät toimitusjohtaja Kristin Nyberg Norjan twoday-yhtiöstä ja toimitusjohtaja Torill Standal niin ikään norjalaisesta twoday Aventosta. He puhuivat inspiroivasti tulevaisuuden haasteista, joita Pohjoismaat kohtaavat, sekä siitä, miten meidän tulisi yhdessä ratkaista haasteet. Puheenvuorojen jälkeen osallistujat saivat mahdollisuuden keskustella ja jakaa ajatuksiaan aiheesta.

twoday-blog-nordic-graduate-gathering-torill-och-kristin

Yhteistyötä analytiikan äärellä

Seuraavaksi osallistujat saivat innostavan ja haastavan tehtävän, kun heidän tuli ratkaista analytiikka-aiheisia kysymyksiä. Tehtävän tavoitteena oli auttaa heitä ymmärtämään, miten analytiikkaa hyödynnetään käytännössä ja miten sen avulla voidaan parantaa liiketoimintaprosesseja.

Ryhmissä työskenteleminen tarjosi devaajille mahdollisuuden kehittää tiimityöskentelytaitojaan kansainvälisesti ja oppia uusia tapoja ratkaista ongelmia yhdessä. Tehtävänä oli käyttää analytiikkatyökaluja ja -menetelmiä datan analysointiin ja löytää siitä merkityksellisiä trendejä ja yhteyksiä. Ryhmien tehtävänä oli myös tuottaa raportti heidän löydöistään ja ehdotuksistaan liiketoiminnan kehittämiseksi analytiikan avulla.

Tehtävä osoittautui haastavaksi, mutta samalla myös erittäin palkitsevaksi. Junioridevaajat oppivat, miten käytännön sovelluksia analytiikalle voidaan käyttää liiketoiminnan kehittämisessä. Lisäksi he saivat arvokasta kokemusta työskentelystä tiiminä, mikä auttaa heitä tulevissa projekteissa.

twoday-blog-nordic-graduate-gathering-group-1

Rentoutumista löylyjen lämmössä

Perjantai-iltana järjestettiin virkistysilta SALT -saunassa, mikä oli yksi tapahtuman kohokohdista. Ilta tarjosi osallistujille mahdollisuuden tutustua toisiinsa paremmin ja vaihtaa ajatuksia rennommassa ympäristössä. Tunnelma oli lämmin ja yhteisöllinen.

Lauantaina jatkettiin jälleen työpajoissa ja työstettiin analytiikka-aiheinen projekti ryhmissä loppuun.
Tapahtuma päättyi yhteiseen loppupuheenvuoroon, jossa osallistujat saivat vielä kerran jakaa ajatuksiaan ja kiittää toisiaan tapahtuman onnistumisesta. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tapahtuma oli ollut erittäin hyödyllinen ja inspiroiva.

Kaiken kaikkiaan Nordic Graduate Gathering oli onnistunut tapahtuma, joka tarjosi osallistujilleen mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja vaihtaa ajatuksiaan tulevaisuuden haasteista. Tapahtuma oli hyvä esimerkki siitä, miten yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla voimme ratkaista tärkeitä haasteita yhdessä.

Graduate-ohjelmaan kuuluu tapaamiset vuoden aikana eri kaupungeissa. Seuraava tapahtuma järjestetään kesäkuun alussa Tukholmassa. Vi ses igen då!

Aiheeseen liittyvät artikkelit