Kohti tehokkaampaa datan hyödyntämistä - Avara modernisoi IT-arkkitehtuurinsa
Avara
Asuinkiinteistösijoitusten sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Avara halusi siirtyä vanhasta IT-arkkitehtuurista moderniin, kustannustehokkaampaan järjestelmään, joka auttaisi hyödyntämään dataa yhä vahvemmin koko liiketoiminnan kehittämisessä ja päätöksenteon tukena.
Talouspäällikkö Marianne Lindlöf Avaralta kertoo, kuinka yritys on kulkenut pitkän matkan vanhoista tietovarastoista moderniin ja ketterään data-arkkitehtuuriin yhteistyössä twodayn kanssa.


Datan merkittävä rooli tavoitteiden saavuttamisessa
Avaran liiketoiminnan kehittäminen pohjautuu yhä vahvemmin datan tehokkaaseen hyödyntämiseen. Lindlöfin mukaan yrityksen tavoitteena on parantaa hallinnoimiensa kiinteistösalkkujen kannattavuutta ja käyttöastetta, joihin on kohdistunut painetta viime vuosien haastavan markkinatilanteen vuoksi.
Näissä tavoitteissa data on osoittautunut kriittiseksi resurssiksi lisäämällä näkyvyyttä ja mahdollisuuksia seurata ja mitata liiketoiminnan kehitystä.
Aiemmin Avara joutui kamppailemaan vanhentuneiden työkalujen kanssa, jotka eivät enää vastanneet nykypäivän vaatimuksia.
Lindlöf kertoo, että yrityksellä oli käytössään useita päällekkäisiä järjestelmiä ja tietovarastoja, joiden hallinta oli vaikeaa ja raportointi monimutkaista.
"Meillä oli hyvin vanha tietovarasto, joka ei oikeastaan kestänyt enää aikaa lainkaan. Meillä oli myöskin duplikaattitietovarastot johtuen meidän sen aikaisesta raportointijärjestelmästä", hän kuvailee.

Hanke vaati yhteistyökumppanilta konkretiaa ja kokonaisvaltaista näkemystä
Kun vanhat rakenteet eivät enää tukeneet Avaran tavoitteita, oli aika rakentaa jotain uutta ja kestävää. Avara päätti uudistaa koko tietovarastonsa ja raportointiratkaisunsa.
“Päädyttiin miettimään, minkälainen kokonaisuus olisi taloudellisesti järkevä”, Lindlöf mainitsee.
Sopivien vaihtoehtojen joukosta kumppaniksi valittiin twoday, joka auttoi Avaraa rakentamaan modernin data-arkkitehtuurin.
Valinnassa nousi esiin muiden seikkojen lisäksi myös henkilökemioiden vaikutus. Laaja ja pitkäaikainen hanke vaatii paljon tiivistä yhteistyötä eri osapuolten välillä, eikä henkilökemioiden merkitystä haluttu jättää huomiotta.
"twodayn lähestyminen hankkeeseen oli kokonaisvaltaisempi ja konkreettisempi kuin muilla toimijoilla. Myös heidän referenssiasiakkaansa vakuuttivat meidät”, Lindlöf muistelee.
Yhteistyössä twodayn kanssa syntyi moderni data-alusta, joka hyödyntää Azure-ja Snowlake-teknologioita.
Lisäksi käytössä on Fast Track, joka yhdistää standardoidun data-alusta-arkkitehtuurin, vankan koodipohjan, valmiit mallit sekä joustavan toimitusmenetelmän.
Fast Track mahdollistaa nopeiden konkreettisten tulosten toimitukset sekä tarjoaa puitteet jatkuvan arvon tuottamiselle.Tämä uusi kokonaisuus toi mukanaan tehokkuutta ja joustavuutta.
"Käytössä oleva arkkitehtuuri mahdollistaa uusien datalähteiden liittämisen entistä nopeammin ja vaivattomammin”, Lindlöf toteaa.

Reaaliaikainen näkymä liiketoimintaan - datalla on kriittinen rooli Avaran toiminnassa
Avara hyödyntää dataa monipuolisesti, erityisesti yrityksen omassa vuokrausjärjestelmässä ja talousraportoinnissa. Vuokrausjärjestelmässä voidaan datan avulla seurata sopimuksia, käyttöasteita ja vaihtuvuutta. Ajantasainen pääsy dataan on ollut kriittistä, erityisesti haastavassa markkinatilanteessa.
“Käytämme Netvisor-järjestelmää tällä hetkellä, ja siihen liittyvää dataa on paljon. Toki hyödynnämme myös kolmansien osapuolten dataa ja muuta markkinadataa. Näin pystymme seuraamaan, miten Avaran johtamat ja hallinnoimat salkut asemoituvat suhteessa markkinoihin”, Lindlöf mainitsee.
"On selvää, että datalla on kriittinen rooli. Ilman dataa menettäisimme ymmärryksen nykytilanteesta sekä näkyvyyden tulevaisuuden ennakoimiseen", Lindlöf korostaa.
Uuden data-alustan myötä Avara pystyy seuraamaan liiketoimintaansa reaaliaikaisesti ja tekemään nopeita korjausliikkeitä. Data-alustan ansiosta raportointi on tarkempaa ja luotettavampaa, mikä on parantanut merkittävästi päätöksenteon laatua.
Moderni data-arkkitehtuuri on paitsi tehokkaampi, tuo myös kustannussäästöjä
Yksi merkittävimmistä tuloksista uuden data-arkkitehtuurin käyttöönotossa on ollut kustannussäästö. Lindlöf kertoo, että vanhan arkkitehtuurin ylläpito oli käynyt erittäin kalliiksi, mutta nyt kehitystyön jäljiltä ylläpitokustannuksia on saatu laskettua merkittävästi. Lisäksi Avara on onnistunut virtaviivaistamaan prosessejaan, mikä on nopeuttanut päätöksentekoa ja kehitystä.
Yhteistyö twodayn kanssa on myös auttanut parantamaan dataan kohdistuvaa luottamusta organisaatiossa, mikä on yksi koko hankkeen positiivista seurauksista.
"Luottamus dataan ei ollut tarpeeksi hyvää vanhassa kokonaisuudessa, mutta nyt läpinäkyvyys ja datan laatu ovat parantuneet merkittävästi", Lindlöf kertoo.

Datan rooli liiketoiminnassa syventyy entisestään
Avara ei lepää laakereillaan, vaan kehitystyö jatkuu. Yhteistyö twodayn kanssa on siirtynyt ylläpitovaiheeseen, jossa keskitytään pienempiin kehitysaihioihin ja uusien datalähteiden hyödyntämiseen.
Lindlöfin mukaan tulevaisuudessa tavoitteena on edelleen laajentaa datan käyttöä ja hyödyntää raportointityökaluja entistä laajemmin.
"Meidän vuokrausjärjestelmämme generoi jatkuvasti uutta dataa, ja sen hyödyntäminen on yksi painopisteistämme”, hän summaa.
Yhteistyö twodayn kanssa on ollut avainasemassa Avaran datavetoisessa kehityksessä. Uusi data-alusta ei ole ainoastaan tuonut mukanaan parempaa raportointia ja tehokkaampaa tiedonhallintaa, vaan on myös mahdollistanut kustannustehokkaan ja luotettavan datan hyödyntämisen liiketoiminnan kehittämisessä.
Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.
Onnistumisia muiden asiakkaidemme kanssa

Muotoiluajattelulla onnistunut kehityshanke
Ruokavirastossa huolehditaan korkean tason ylläpitämisestä monipuolisella maatilojen, tuotantoeläinten ja ruokatuotteiden valvonnalla. Ruokavirasto halusi digitalisoida koko valvontaprosessin. Tätä varten rakennettiin Eläinvalvontasovellus, jota eläinvalvojat käyttävät tablet-laitteilla tehdessään v...

Keva modernia eläkkeiden maksamista rakentamassa
Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja. Sillä on yhteensä noin 1,3 miljoonaa henkilöasiakasta, joista noin 605 000 on eläkkeensaajia (vuoden 2021 tilasto). Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon, Kelan henkilöstön, Suomen Pankin ja uusien hyvinvointialueiden eläkeasioista.

Toyota Rahoituksen digitaalinen palvelu kuntoon Signomin avulla
Toyota Finance Finland Oy (Toyota Rahoitus) tarjoaa rahoitusta Toyotan ostajille ja hyödyntää Signomia sopimusten sähköisessä allekirjoittamisessa ja asiakkaan tunnistamisessa.